31.8.10

Epilän kylpylä

Täät ei moni tiennytkään, mutta Tampereen Epilässä on oikea Roomalaistyyppinen kylpylä.

Geomatkalla tuli piipahdettua siis kuuluisassa Epilän kylpylässä tai siinä mitä siitä on jäänyt jäljelle. Kylpyyn en sentän uskaltanut mennä.

Melko jännä ja harvinainen rekennelma näin Suomen olisuhteissa.
Olipa siellä vielä yksi kylpylävieraskin tai ainakin näin voi päätellä majoitusvälineistöstä.

Aika pahastihan tuo on tuhottu aikojen saatossa, mutta näyttää sinne viellä bussi kulkevan. Pysäkki ainakin oli paikallaan.


Lainasin vähän tekstiä asiasta täältä

Sahanterän tehtaan johtaja Sixtus Syrjänen oli paitsi innovatiivinen tuotekehittelijä, myös romantikko, joka ihannoi kauneutta, luontoa ja kulttuuria. Hänellä oli taloudellinen mahdollisuus matkustaa ja saada vaikutteita ulkomailta. Syrjänen rakennutti pulavuosina 30-luvun lopulla tehtaansa työmiehillä tonttinsa itäpäässä olevaan painanteeseen puutarhan rakennelmineen perheensä käyttöön.

Painanne on jääkauden muovaama suppa, tosin Porin radan leventämisen myötä yläreuna on noussut tai ainakin jyrkentynyt. Supan pohjalle muodostui radan leventämisen yhteydessä lammikko, josta Syrjänen lienee saanut idean kylpylästä. Ylempänä rinteessä on ollut pengerretty hyötypuutarha, jossa oli mm. satakunta omenapuuta sekä lisäksi marjapensaita ja kasvatettiinpa siellä perunaakin. Alempana oli betonista tehty rakennus, joka toimi perheen juhlien pitopaikkana. Sen päädyssä oli myös sauna ja käymälä, joita ei koskaan käytetty. Talvisodan pakkastalvi kuitenkin palellutti suurimman osan omenapuista sekä vaurioitti pahoin betonirakennelmia.

Aluetta kutsutaan 'Epilän kylpyläksi', vaikka siinä tarkoituksessa se ei ole varsinaisesti ollut, vaan pikemminkin koristeaiheena. Puhutaan myöskin 'roomalaisesta kylpylästä', vaikka rakennelmien tyyli edustaa pikemminkin 20-luvun klassismia.
Syrjästen suku myi supan alueen kaupungille vuonna 1985 ja se on kaavoitettu virkistysalueeksi. Supan länsireunalla olevan talon, Rauhalinnan, suku möi myös ja sen paikalle rakennettiin rivitalot saman vuosikymmenen lopulla.

Lisää kylpylästä mm. täällä ja veikkaisinpa, että pahamaineneinen kaikkien tuntema hakukone löytää lisää tietoa kylpylästä.

No comments: